”Sulla on polvessa tulehdus” ”joo tää lumpio on vasemmalla liikaa” ”Tässä on rakennevika” ”vois leikkausta miettiä” ”ei sun polvessa oo mitään vikaa” ”sulla on polvilumpio vähän korkealla”
Mulla on polvi oireillut monia vuosia. Siinä tuntu kokoajan olevan tulehdustila ja ei sillä mitään uskaltanut tehdä. Liikunta loppu kokonaan, kun kivu yli ei uskaltanut mennä. Entä jos sen rikkoo pahemmin? Entä jos tekee väärin? Viimein lääkäriltä tuli ”ei sitä mikään vaivaa” -tuomio, jonka jälkeen on pikkuhiljaa koettanut käyttää jalkaa normaalisti.
Jos vuosiin ei ole liikkunut, voi uskoa missä kunnossa muu kroppa on; lihasvoima on vähäistä, painoa on kertynyt jopa terveydelle haitallinen määrä ja kunto on muutenkin huono. Ja omat elämäntavat pahentaa tätä kaikkea vaan.
Nyt kun pää alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään että polvea voi käyttää, on alkanut yksi unelma taas pyörimään päässä. Olisi hienoa joku päivä päästä luistimille, ilman kipua, ilman pelkoa. Päästä nauttimaan jääkiekosta, joko pillikaulassa tai maski päässä.
Tää blogi on yks mun keinoista päästä tavoitteeseen. Tänne tuleva teksti on realistista painonpudotusta, urheilun innon etsimistä, oman itsensä hyväksymistä ja unelmien tavoittelua. Myös esim. ystävyydestä, ymmärryksestä, hyvinvoinnista, armollisuudesta ja aamukahvista.
Eli Voin jo tässä vaiheessa luvata, että tulevat tekstit tulevat olemaan hyvin paljon myös asian vierestä. Onneksi siellä on tilaa!
-Hanna
Hyvä Hanna! Tsemppiä ja voimia jokaiseen päivääsi! Tie unelmiin (niin pieniin kuin suuriin) ei ikinä ole helppo kulkea. Mutta kukaan ei sitä puolestasi kulje. Kukaan ei myöskään tee sitä mahdolliseksi kuin sinä. Muutos on aina vaikeaa mutta usein sitäkin palkitsevampaa. Tee itsellesi reitti ja kulje sitä välittämättä liialti muista.
RanKa